torstai 30. elokuuta 2012

Force on Force - Chopper down


Käynnistimme kuluneella viikolla Force on Force pelaamisen yksivuotispäivän kunniaksi ensimmäisen kampanjan kerhollamme. Kampanja sijoittuu kuvitteellisen, mutta niin todelliseen sisällissodasta ja rauhaanpakottamisoperaatiosta toipuvan maan rajaseuduille vuoristoon. 

Juuri aloittaneiden jenkkien 101st airbornen ensimmäinen tehtävä oli alas ammutun helikopterin miehistön suojaaminen ja evakuointi vuoren alarinteiltä. Skenario on Donongh McGarthyn kehittämä skenario Charlie Foxrtot joka löytyy hänen Blogistaan Landwar in Asia, suosittelen.

Ranger odottaa auton suojassa.
Tehtävän lähetettiin QRF valmiudessa ollut jenkkien kivääriryhmä tukenaan tarkka-ampuja ja lääkintämies (Air Force parajumper), kulkuvälineenään Stryker IFV. Operaatioon liittyi myös 75th Rangerien tulitiimi, joka oli ollut alueella tiedustelutehtävissä.


Stryker miehineen lähestyi kohdetta lounaasta ja Rangerit Hummereineen koillisesta. Jalkaväen Strykerin saavutettua putoamispaikan lähellä olevan vuoristokylän reunan, ryhmänjohtaja päätti jalkauttaa puolet miehistä etenemään jalan, Rangerit jalkautuivat niin ikään vuoristoiseen louhikkoon ja aloittivat tunnustelun ja tilannearvion tekemisen, yhden miehen jäädessä auton välittömään läheisyyteen.
Heti jalkautumisen jälkeen kapinalliset avasivat tulen metsän suojista ja taistelu alkoi. Kapinallisten tuli ei ollut erityisen vaikuttavaa ja jenkkien vastatuli puolestaan oli, ja kapinalliset menettivät miehiä.  

Kapinalliset onnistuivat yllättämään muutaman kerran jenkit ”housut kintuissa” – mm. saivat Strykeriin osuman suoraan sen yläkanteen RPG:llä  - mutta hyvä onni pelasti jenkit näissä tilanteissa, ja Stryker sai vain vähäisen vaurion. Lisäksi kapinalliset eivät saaneet toivomiaan vahvistuksia lähivuorilta riittävän ajoissa, vaan raskaan tulen alla tyytyivät pysymään suojassa, yrittäen aika ajoin suorastaan epätoivoisia ylläköitä.


Jenkkien jalkaväki eteni pudonneelle helikopterille vihollisen hajanaisen tulen alla, pitäen kapinalliset suojissa omalla tulivoimallaan. Kopterille päästyään Parajumper aloitti tiedusteluhelikopterin muistitallenteen irrottamisen ja kopterin raunion panostamisen – alkoi hermoja raastava vaihe, jossa pj:n mukana ollut tuliryhmä joutui olemaan paikallaan vihollisen ristitulessa, siitäkin se tosin selvisi.

Samaan aikaan kun kopterin miehistöä evakuoitiin, toinen jalkaväen tuliryhmä kävi talosta taloon taistelua kylässä operaatioalueen oikealla sivustalla tuhoten yhden viholliset hot spotin ja karkottaen pari kapinallisryhmää rakennuksista. Rangerit operoivat vasemmalla sivustalla, niin ikään tuhoten yhden hot spotin, ja suojaten sekä vetäytyvää helikopterimiehistöä että kopteria evakuoivaa tuliryhmää.


Jossain vaiheessa paikalle kaarsi yllättäen 
vielä yksi HMMVW, joka liittyi pelastusoperaatioon ja näin jenkit saivat ylimääräisen evakuointiajoneuvon. Toisen hummerin kanssa samoihin aikoihin saapui jokilaakson suunnasta hiekkamyrsky, joka suojasi jenkkien vetäytymistä, ja sekoitti kapinallisten toimintaa.



Jalkaväki käy oikealla talosta taloon taistelua.









Kapinalliset suojautuvat jenkkien tulelta tajolen taakse.
Rangerit etenevät varovasti vasemmalla sivustalla.
Check the corners!
Ilmavoimien parajumper poistaa kopterista luokiteltu aineistoa.

Kapinalliset avaavat yllättäen tulen kukkulalta!
Operaation loppunäytös tapahtui, kun Rangerien HMMWV lastasi evakuoitavia lentäjiä kyytiin ja Parajumper operoi helikopterin kanssa poistaen sieltä luokiteltua aineistoa. 

Kapinalliset onnistuivat avaamaan yllättäen tulen vuoren rinteeltä hiekkamyrskyn lävitse ja saivat hummeriin pahoja osumia, sisällä olleet matkustajat tosin selvisivät autoon asennetun kevlarin ansiosta, ja autosa kohtalosta kiukustunut Ranger vastasi kapinallisten tuleen raskaalla konekiväärillä osuen joka laukauksella, ja kapinallisten tarina rinteellä oli ohitse.

Tämän jälkeen Molemmat Humveet kääntyivät kohti tukikohtaa, Rangerien pahasti rikkiammutun auton nilkuttaessa hitaasti nopeamman nostamassa pölypilvessä, silti oltiin menossa kohti kotia, ilman omia tappioita tehtävä suoritettuna. Kuin kuittauksena kapinallisten tappiolle, hiekkamyrsky laantui loppujen jenkkien noustessa Strykeriin…

Pelastusoperaatio oli ohitse onnistuneesti ja ensimmäisen taistelun lopputulos selvä, voitto oli tänään liitouman.


Katsotaan miten tilanne kehittyy...


Jälleen hieno peli, tavanomaiseen tapaan.


lauantai 25. elokuuta 2012

Force on Force - US army in Multicam

Lisää figuja FoF peliin, ei sillä että niitä ei jo nyt olisi tarpeeksi, mutta tämä addiktio ei ota laantuakseen.

Aloitin Yhdysvaltain armeijan käyttämän Multican maastopuvun harjoittelun aiemmin esittelemilläni Deltoilla ja tässä pieni täydennyskuvasetti, tavallisista nurmiporista uudessa moneen ympäristöön suunnitellussa Multicam puvussa.

Mukana on muuten myös The Unitin tarkka-ampuja uudelleen maalattuna :-)













tiistai 21. elokuuta 2012

Force on Force - 101st in action

Force on Force pelaamiseni täyttää nyt suunnilleen vuoden ja ajattelin jakaa kanssanne joukon tilanne- ja tunnelmakuvia yhdestä armeijastani, joka on ollut pelien taisteluissa mukana ehdottomasti eniten.

Nämä figut ovat olleet itse asiassa aika lailla usein jo esillä monissa kerhomme peleissä, mutta tässä vielä kooste menneeltä kampanjavuodelta.

Kysessä ovat Empressin 28mm amerikkalaiset, jotka olen maalannut US armyn aiemmalla maastokuviolla ACU patternilla.

Tässä teille 101st Airbone in action!

Konekivääriryhmä mielipaikallaan katolla.
Sakoin tarkka-ampujat hakeutuvat mieluusti ylös, tässä joukkueen DMR spotterin kanssa.
Fire team ryntää kohti seuraavaa suojaa.
On my sights!
Yksi suojaa ja toinen etenee tulen alla.
Vihdoin suojassa!
GPMG ampuja testaa maastopuvun toimivuutta.
Ryhmä valmistautuu vyöryttämään rakennuksen.
Entry!
Kicking door and checking corners! 
Valmiina seuraavan huoneeseen.

Tämä joukko ansaitsee kohta veteraani -statuksen. No sen matka jatkuu syksyn ajan kerhomme Force on Force kampanjassa, jossa joukkue vastaa yhdestä FOB:stä.

Lisää tarinaa kun kampanja alkaa...

lauantai 18. elokuuta 2012

Force on Force - Eastern mercenaries

Lisää uusia vahvistuksia FoF peleihin, tällä kertaa palkkasotureiden muodossa. Nämä kaverit tulevat jostain Balkanin tai Itä-Euroopan suunnalta, ja pukujen maalauksen ideaa on otettu venäläisistä maastopuvuista. Maalasin muutaman erilaisen version, jotka ajoittuvat jonnekin 2000 -luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle.


Hyvin kouutettuja ja varustettuja palkkasotilaita.
Tein tälle ryhmälle maastopuvun, jonka inspiraation sain yhdestä Speznats maastopuvusta.
Tumma takki yhdistää joukon ja se on helppo tunnistaa pelipöydällä. 
Näillä kavereilla on puolestaan Flora -kuvion inspiroima maastopuku.

Toimintaan nämä kaverit pääsevät syyskuussa Noppakerholla alkavassa Force on Force kampanjassa, jossa he edustavat salakuljettajien suojajoukkoja.

Oli hauska jälleen maalata hieman muita kuin länsiliittouman maastokuviota.

torstai 16. elokuuta 2012

Force on Force - D-boys in action!

Taannoin sain maalattua ensimmäisen ryhmän Empressin eliittisotilaita, D-poikia, ja nyt ne saivat tulikasteensa pelikerhomme Force on Force sessiossa.

Pelasimme uusia erikoisjoukko-skenarioita kahdella pöydällä ja D-pojatkin operoivat kahdessa pelissä. Molemmat pelit olivat vauhdikkaita ja vaiherikkaita, sisältäen FoF peleille tyypillisiä yllättäviä käänteitä ja elokuvamaisia tilanteita, mutta toinen peli oli tässä mielessä vertaansa vailla.

Skenariossa neljä Deltaa pelastivat panttivangiksi otettua teknistä asiantuntijaa, jota tarvittiin virittämään kapinallisten hallussa oleva "likainen" pommi. Operaatioalueena oli pieni kaupunki ja vastassa kokeneita sotalordin joukkoja, joiden sotakokemus veti vertojaan hyvin koulutetuille sotilaille.


D-ryhmä vamistautuu etenemään kohteelle.
Vääpeli Donalds napautti lippaan kiinni M4 kivääriinsä ja vilkaisi viereensä kyyristynyttä korpraalia, joka tarkisti juuri pistoolinsa lipasta. Iltapäivä oli jo pitkällä ja hänen ryhmänsä oli edennyt häiriöttä kuvitteelliselle lähtölinjalle, jolta toiminta alkaisi. Operaatio oli satoja kertoja harjoiteltu panttivankitilanne, mutta kuten aina, koskaan ei voinut olla varma mitä tulisi vastaan. Tässä tilanteessa ei voinut kuin luottaa ryhmäänsä, ajatteli Donalds, nousten kumaraan juoksuun. Kuin ajatus, muu ryhmä seurasi häntä...



Viimeinen taktiikan tarkistus ja matkaan...
D-ryhmä aloitti kohteen lähestymisen varovasti oikealla olevan kadun kautta, mutta ryhmä sotalordin sotilaita havaitsi etenemisen ja avasi tulen. D-ryhmä vetäytyivät suojaan ja ryhmänjohtaja päätti muuttaa taktista kuviota, komentaen miehensä etenemään rakennuksesta rakennukseen hyvin suojassa. Yllätyksen etu oli menetetty ja nyt olisi odotettavissa enemmän painetta vastustajan suunnalta.

Sotalordin sotilaat olivat nyt tietoisia vihollisen läsnöolosta, vaikka eivät tienneet tarkalleen missä nämä olivat, joten usen talon kulmalla oli kivääriryhmä asemissa valmiina ampumaan. D-pojat jatkoivat varovaista etenemistä rakennuksen suojissa ja onnistuivat nopealla liikkumisella etenemään tehokkaasti kohti kohdetta. Aika ajoin D-pojat kohtasivat vastustajan kivääriryhmän, mutta tilanne hoidettiin brutaalilla tehokkuudella, ja jälleen jäi kaatuneita vastustajia. Kohdetta lähetyttäessä vastustaja onnistui liikkumaan kohti kaikilta suunnilta. Nyt tarvittaisiin nopeita ratkaisuja, muuten kohtalona olisi ristituli kaikista mahdollisista suunnista.

Ryhmä etenee varovasti talojen suojassa...
... ja törmää aika-ajoin vastustajiin!
D-ryhmän johtajan aavistus osoittautui oikeaksi ja kohta D-poikia kohti ammuttiin kulmien takaa ja talojen ikkunoista, mutta vastatuli oli edelleen murhaavan tehokasta, ja vastusta sai merkittäviä tappioita, mikä alensi sen innokkuutta haastaa D-poikia suorassa tulitaistelussa.

D-ryhmän eteneminen oli ollut varovaista ja samalla hidasta ja toiminta-alueen ylle laskeutui yö, mikä muutti taktisen tilanteen vielä enemmän erikoijoukkojen eduksi. Nyt pimeänäkölaitteet maksaisivat hintansa takaisin. Pimeyden turvin D-poikien eteneminen kohteelle nopeutui, ja kohta ryhmä saavutti kohderakennuksen pohjoisen sivun. Juuri kun Deltat valmistautuivat ryntäämään rakennukseen, ryhmänjohtaja sai joukkueradion kautta tiedon, että heillä oli tukenaan vielä yksi D-poika, joka istui toiminta-a.ueen yllä kiertelevässä Blackhawk helikopterissa aseenaan vaimennettu SR-25, voisiko tilanne enää olla perempi!

H-hetki oli koittanut ja ryhmä kasautui kohderakennuksen oviaukolle tottuneesti, tarkka-ampuja etunenässä, nyt ei saisi ampua ohi. Neljä deltaa ryntäsi sisään taloon ja pimeyden turvin yllätti panttivankia vartoineen sotilaan, joka kaatui kesken lauseen. Operaatio oli saanut huippukohtansa. Kuultuaan tulitusta kohderakennuksesta, kaikki mahdoliset sotalordin ryhmät rynnistivät rakennuksen suuntaan, ja yksi sisään rynnännyt ryhmä onnistui kaatamaan panttivangin juuri kun häntä oltiin evakuoimassa turvaan. Kiroten Deltaryhmän johtaja, käskytti miehensä, vetäytymään tuloreittiä kohti pakoautoa. Nyt toiminta olis vielä brutaalimpaa, tämä maksettaisiin takaisin. Jostain talon kätköistä ilmestyi siviili, joka esti D-ryhmän tulen kohti vastustajaa, koska ROE kieltää ehdottomasti ampumisen siviilejä kohti.
D-ryhmä ryntää sisään taloon...
... ja neutraloi vartiosotilaan.
Onni hymyili taas D-ryhmälläe, sillä korkealla ilmassa lentävä Predator -lennokki iski yhteen vihollisryhmmän, joka valmistautui tulittamaan Deltoja sivustasta. Samalla tarkka-ampuja napsi hyviä osumia kopterin oviaukosta raivaten potentiaalisia uhkia pois vetäytymisreitiltä.

Tilanne sai vielä uuden käänteen, juuri kun D-ryhmä valmistautui siirtymään kohdetalon vieressä olevaan jeeppiin, sai ryhmänjohtaja radioonsa viestin, että kohdetalossa olisi vielä yksi POI (person of interest), joka tulisi ottaa mukaan. Asiat yhdistyivät ja hetki sitten esiin juossut siviili olikin toissijainen kohde, keskeyttämättä liikettä Deltat niputtivat uuden kohteen kädet selän taa ja hyppäsivät kadulla olevaan jeeppiin.

Myös kopterissa päivysti tällainen ampuja.
Operaation viimeinen tulitaistelu käytiin kohderakennuksen pohjoispäädyssä, jossa vielä kaksi sotalordin ryhmää yritti iskeä jo jeeppiin nousseeseen D-ryhmään. Se jäi yritykseksi, sillä toisen ryhmän neutraloi tarkka-ampuja kopterista ja toisen D-ryhmä tutulla tehokkuudella.

D-ryhmä ajoi pois kohderakennukselta ja operaatio oli päättynyt. Operaation ensijainen tavoite oli jäänyt saavuttamatta, mutta uusi POI korjasi tilannetta huomattavasti, jopa siinä määrin, että pieni hymy nousi ryhmänjohtajan huulille. "Mikä operaatio, ei omia tappioita, osittainen onnistuminen ja samalla sotalordi sai todella verisen nenän".

Jälleen aivan uskomattoman vaiherikas Force on Force peli, jossa tilanteet muuttuivat kaiken aikaa ja taktinen tilanne vaihteli nopeasti.

Todella hyvä ja hauska peli, jälleen!

maanantai 13. elokuuta 2012

More Imperial Fists ready

Modern warfare figujen ohella työstän vähitellen Imperial Fist task forcea. Tarkoituksena ei ole tehdä massiivista armeijaa, vaan enemmän maalata pieni iskujoukko fluffipeleihin. Sitä paitsi pidän Imperial Fistien väriteemasta! Keltainen on haastava väri, mutta olen saanut harjoitella sitä Bad Moon poikien maalausprojeteissa :-)

Nyt kasassa olisi Yhdeksän taktista mariinia, tiedusteluryhmä ja lähitaisteluterminaattorit.

Tässä pieni projektin päivitys kuvien muodossa.

Tactical squad ready! 
Samoin scoutit.
Tämä porukka on varustettu haulikoin.
Ja koko joukko nykyisessä muodossaan...
Pitänee pian varmaan harkita kalustoa, yksi Rhino on jo pajalla jonossa.