sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Apocalypse - kauden pieni iso peli

Oli jälleen aika peltata kauden Apocalypse peli kerholla, ja niinpä kerhon Apo -pelien kantaryhmä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokoontui sunnuntaina taistelemaan klassisella hyvä - paha akselilla, taistelussa, jossa toisensa kohtasivat örkit, necronit, kaaos vastassaan verienkelit, ultramariinit, kaarti ja - tietenkin- Grey Knights. Pelin koko oli tällä kertaa 30 000 pistettä eli 15 000 per puoli. Omalta kannalta tämä oli sen verran poikkeus, että pelasin pitkän tauon jälkeen örkeilläni.

Taistelukenttä oli konstailemattomasti kenttä diagonaalisesti puoliksi ja joukot eri puolille. Molemmat tarjosivat puolta tuntia delpoon, joten noppa ratkaisi ja kaaos -liitto joutui asettamaan joukkonsa ensin. Joukkoa olise verran paljon, että koko pöytä tuli täyteen. Örkkini sijoittuivat vasemmalle sivustalle ja kaaos ja necronit oikealla sivustalle. Vastassa oli imperiumin kuuluisa sankarikaarti johdossaan Marneus Galgar ja Dante jne. Vastavoimana luonnollisesti Abaddon, Gahzgull jne. eli kunnon Apocalypse pääosat.

Taistelu käytäisiin no-mans-landilla olevista objektiiveista, joten joukot aloittovat heti ensimmäisellä vuorolla ryntäyksen kohti näitä tärkeitä maamerkkejä. Noin sataviisikymmentä örkki poikaa tukenaan kaaoksen ja necronien hirviökoneet vyöriyvät kohti Imperiumin joukkoja. Pahan akselin ammunta ei aluksi vaikuttanut kovinkaan tehokkaalta, joten ensimmöine kierros johti vain Imperiumin vastatuleen, joka vei mennessään kolmanneksen örkeistä, oli se kuulkaa aika kovaa tulta...

Apocalypse peleille tavanomaiseen tapaan, linja eteni keskelle ei-kenenkään maata, ja pysähtyi siihen. Näissä asemissa sitten taisteltiin koko loppu peli. Sinänsä koko taistelu oli varsin tasaista antamista ja ottamista, ja tappiot olivat massivisia puolin ja toisin. Erilaiset lentokoneet (ja lentävät hirviökoneet) kävivät ilmataistelua ja erityisesti mieleen jäi kaaoksen Helldrake mekaaniset lohikäärmeet, jotka suihkuttelivat kaiken polttavia liekkejä Imperiumin joukkoihin. Tästä syystä niistä tuli halutuimpia maaleja Imperiumin tulelle.

Keskelle taistelukenttää puuroutunut taistelu jatkui kolmannelle kierrokselle ja lopulta Imeriumin tulivoima vain puri paremmin ja mm. örkkinen rivit harvenivat nopeasti, niin että tähän asti tultaessa noin sata poika oli teurastettu vasemmalla sivustalla. Toisaalta Imperuimin oikea sivusta koki kovia tappioita Nurglen ruttotornin sylkiessä sairautta ja kuolemaa uljaiden mariinien niskaan - eeppistä Apocalypsea!

Lopulta peli kääntyi lopuilleen ja savun hälvettyä tappoit olivat molemmin puolin raskaat, mutta Imperiumi sai kuin saikin viimeisellä kierroksella enemmän objektiiveja haltuunsa, joten voitto meni keisarin lapsille kahdella onnettomalla pisteellä. Kaiken kaikkiaan peli oli tasainen vääntö ja voittaja ratkesi vasta viimeisellä kierroksella, siis hyvä peli!

Tässä vähän tilannekuvaa taistelun melskeestä...

Örkkien vihreää laumaa.
Pojat matkalla rintamalle 
Stompa koettaa ottaa taloista suojaa...
Kaaoksen ja Necronien konehirviöitä
Örkki warlordin henkilökohtainen ajoneuvo 
Da Pulsa rokkit!
Kannut koukkaa sivustasta, tyhmä liike jäivtä pois koko taistelusta
Flash kittien pomo komean aseen kanssa
Hurjat runtit etulinjassa 
Imperiumin hienoimpia
Harmaa ritarit kiiltävissä haarniskoissa

Blood angelit 
ja Ultramariinit
Poikien Green tide etenee...
pulsa löytää maalinsa
Iso robotti teleporttaa etulinjaan, ja saa poikien kaiken huomion
Blood Angel death company uskaltaa hyökätä runttien kimppuun :) 
Nobit rynnäköivät taloon ja tappavat Mefiston kuin kärpäsen
Get some!
No bikerit kiitäävät sotaan
Kuuluisat Helladrake lentoliskot
Taistelukenttä keskeltä.
Kult of speed kiitään sotaan
Ruttotorni sylkee kuolemaa
Tässä on ahdasta yrittään osua!
Dante taistelee sompan kanssa





torstai 25. lokakuuta 2012

15 mm Napoleonic - skaalan muutos

Parin viikon takainen Black Powder pelipäivämme kerholla, elvytti noin kymmenen vuoden takaisen Napoleonic kauden pelaamisen. Tosin aiempi - sinänsä mainio sääntösetti, General de Brigade - vaihtui Black Powder sääntöihin. Black Powder on mainio ja mukavan abstrakti mustaruutiajan säännöstä, jonka pelaaminen on hauskaa, suosittelen!

No, pelikokeilu johti myös 15mm napoleonic figujen esillekaivamiseen, ja paluu pienten miesten maalaamiseen. Into on vain sen verran kova, että sain reilut pari pataljonaa uusia sotilaita seuraavaan pelipäiväämme.

Tässä uunituoretta pikku-pikku-ukkoa...

Patajoona Black Powder tyyliin.
Molemmat uudet ranskalaiset pataljoonat.
Pari uutta viidennen husaarirykmentit krenatööriä, eliitin eliittiä. 
Pataljoonan Voltigeurit, eli skirmisherit.
Anna mennä, suojaan...
Ja tietenkin armeijalla pitää olla ikoninen johtaja, ei tarvinne esitellä.
Seuraavat Black Powder pelipäivät ovat marraskuun lopulla ja niitä pitää tehdä tuore perinne.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Force on Force - SpecOps toinen erä

Sain viikolla valmiiksi toisen tiimin uudesta SpecOps tiimistäni ja tarkka-ampujan spotterin. Nämä herrat saavat olla FoF peleissämme tarvittaessa joko SEAL tiimejä (näin laivaston miehenä en voisi muuta kuvitella) tai sitten contaractoreita. Tein näillekin kavereilla 3-col BDU:n mutta sitten maustoin joitakin figuja yksilöllisillä valinnoilla, kuten Multican lippiksillä tai repuilla - erikoisjoukot saavat valita varusteensa, kun kerran ne maksavatkin.

Tässä muutama kuva kavereista vuoristoharjoituksissa.



Tulevan 10th mountain porukan sniper tiimin spotteri, paras Multicam, jonka olen tähän mennessä maalannut! 
Ja ampuja samasta tiimistä.
Operaattori Multicam lippiksessä.
Tarkkuusammuntaa vuorilla.
Maastokuviotesti, Multicam sekamaastossa.
SpecOps joukkueen RTO ja muu tiimi seuraa juuri tilattua ilmaiskua vuoren rinteeltä.



Black Powder - ensikosketus

Paluu Napoleonin ajan sotiin tapahtui lauantaina kerholla, kun joukko periodin peleistä kiinnostuneita herrasmiehiä kokoontui Noppakerholle pelaamaan Napoleonic pelejä Black Powder säännöillä. Pelit pantiin pystyyn kahdelle pöydälle, toisella pelattiin 20 - 28mm skaalan figuilla ja toisella pöydällä 15mm figuilla. Molemmissa pöydissä vastakkain asettuivat Ranska ja Iso-Britannia.

Itse pelasin 15mm pöydällä, jolle raahasin pitkästä aikaa 15mm ranskalaiset ja brittiläiset joukkoni. Mukana pelissä olivat myös Antin britit. Isojen poikien pöydässä pelaaminen aloitettiin tyylikkäästi jakamalla herroille lasillinen konjakkia, jotta rauhallinen ote ja kohtelias ilmapiiri säilyisi. Pienten miesten pöydässä tyydyttiin nauttimaan perianglantilaiseen tapaan "a cup of tea".

Black Powder osoittautui sujuvaksi sääntösysteemiksi, joka on makuuni riittävän abstrakti säilyttäen kuitenkin riittävän aikakauden leiman ja taistelutuntuman. Ajatuksen 15mm pöydässä oli pelata Busacon historiallinen taistelu, mutta otimme Antin kanssa ensin verryttelyottelun, että saisin tuntumaa pelin mekaniikkaan ja sääntöihin. Ensimmäinen peli oli nopea ja mukava,  ja sain sen aikana pikakurssin pelaamiseen Antin johdolla. Ensipelin jälkeen teimme Busacon taistelukentän ja kokosimme divisioonat ja niiden prikaatit valmiiksi, ja siinä vaiheessa toinen ranskalainen kenraali Jaakko liittyi seuraamme, ja aloitimme pelin. Oli hauska pelata pitkästä aikaa isoa sotapeliä, jossa molemmilla puolilla oli komennossaan kolme - neljä isohkoa prikaatia ja kaikkiaan kahdeksantoista pataljoonaa. Jouduin poistumaan enne toisen pelin päättymistä, mutta seuraavassa muutamia kuvia taistelukentältä.

Ranskalainen kevyt jalkaväki etenee hyökkäyskolonnassa. 
Lisää ranskalaisia.
Ja lisää...
Husaarit täydessä laukassa.
Brittien tiukkahuulinen linja.
Ranskan kolonnat etenevät ja britit odotttavat sormi liipasimella.
Husaarit onnistuivat kiertämään sivustaan...
Ranskalaisten edetesä alkaa tulla tappioita brittien tulesta.
Rasnakainen kenraali Aide de campiensa kanssa.
Brittien ratsutykistö tuliasemassa.
Brittien vahvistukset etenevät.
Brittien kevyet rakuunat hyökkäävät.
Brittien linjat ja niiden reservit.
Ranskalainen Joseph Napoleon rykmentin pataljoona.
Varsinaisen taistelun keskivaihetta, kaksi ranskalaista prikaatia hyökkää.
Yleiskuvaa taistelusta rankalaiset prikaatit etenevät kphti brittiläis-portugalilaista linjaa vuoriston solassa.
Kohta linjat kohtaavat...
Mukavan näköinen hyökkäysmassa!
Kuva 28mm pöydältä, Sir Stapleton-Cotton johtaa joukkojaan.
Ensikosketus Black Powder sääntösettiin ja peliin oli mukava, ja se johtaa varmasti lisäpeleihin. Aiomme panna pystyyn vuoden alusta Napoleonic pelisessiot, jolloin kokoonnumme kerholle pelaamaan lisää Black Powder pelejä.