tiistai 10. joulukuuta 2013

WH40K Apocalypse Fight Clubin vieraana

Viime sunnuntaina oli jälleen ohjelmassa määräaikainen Apocalypse -peli tutulla Apo -jengillä. Tälle kertaa Noppakerholla oli samaan aikaan turnaus, joten neuvottelimme ja pääsimme vieraisille War Headin Fight Clubin erinomaisiin pelitiloihin. Saimme erinomaista palvelua, sillä tilan lisäksi Teemu oli kasannut meille suuren pelipöydän valmiiksi, joten saavuimme kuin valmiiseen pöytään! Iso kiitos Teemulle tilasta ja mainiosta isännyydestä!

Peli itsessään oli meille aika normaali Apocalypse, siten että pelaajia oli neljä ja jokainen toi kuuden tuhannen pisteen armeijan. Pelasin vaihteeksi niin kutsuttuja "hyviksiä" eli armeijani muodostui klassikkoarmeijastani Mentor Legioonasta tukenaan kaartin panssarijoukot. Rinnallani taisteli lisää Space Marineita, Blood Angels ja Grimson Fist chaptereista. Imperiumia vastassa oli Örkkien, Dark Eldarien ja kaaoksen liitto. Tein tapani mukaan aika lailla troop -painotteisen armeijan, ja halusin eritoten tankkeja ja maakalustoa peliin - ihan vain vaihteeksi, joten eliitti ja fast attack puuttuivat aika lailla. No teurastushan siitä tuli, sillä vastassa oli demoniprinssejä, viisi sivumennen sanoen ja muuta murhaavaa. Imperiumi kärsi selvän tappion, mutta peli oli Apocalypsen tapaan ihan viihdyttävä, sillä näillä pistemäärillä pääsee kuitenkin pelaamaan, ja vaikka on kuinka ottavana osapuolena, niin pääsee myös itse välillä napauttamaan, ja se tuntuu sitten mukavalta!

Tässä muutamia kuvia käydystä taistelusta.
Joukot lähtöasetelmissa. Vain osa panssareista pöydällä.
Örkkien hirmuinen rynnistys Imperuimin linjoille, Nob Bikerit kärjessä!
Samaan aikaan Dark Eldarit koukkasivat sivustasta.
Demonit eivät koukanneet, vaan lentelivät ympäriinsä.
Imperiumin vastaisku Drop Podeilla, keskelle tankkiarmeijaa!
Mentorien Devastaattorit myyvät nahkansa kalliisti, Shoot it boys!
Taistelu kiivaimmillaan, Shadowsword tuhosi örkkien vaunut hetken päästä.
Mukava pelipäivä hienoissa puitteissa. Jäin vielä pelin jälkeen rakentelemaan War Headin operaattorien kanssa uutta temaattista pelipöytää, joka tulee olemaan hieno. En oikein malta odottaa pelejä sillä!

1 kommentti:

  1. Kiitti vielä avusta pelin jälkeen. Fight Club on aina avoin War Head -operaattoreille ja näiden ystäville!

    VastaaPoista