perjantai 13. huhtikuuta 2012

Force on Force - Day of the Ranger


Viikolla jatkoimme Force on Force pelejämme, ja tällä kertaa pelit valittiin uudesta Day of the Ranger -lisäaosasta. Kirjan pelit sijoittuvat 1993 Somaliaan, ja siinä on  parikymmentä skenariota vuoden -93 amerikkalaisvetoisesta YK operatiosta, jossa koetettiin nujertaa sotaherra Aidid. Hyvä paketti historiallisia, hypoteettisia ja elokuvamaisia skenarioita, joista ensipeleiksi valikoituivat "closing up the shop" ja "last stand of super-six-four".

Closing up the shop - Ensimmäisessä pelissä joukkue jenkkejä yritti iskeä somalisotaherran asekätkölle. Tehtävä käynnistyi hyvin amerikkalisille, jotka päättivät joukkueenjohtajansa (allekirjoittanut) päätöksellä edetä pääkatua suoraan kohti kohderakennusta. Enenevien jenkkien tuli oli tuhoisaa, ja kaikki esiin pompanneet sotaherran joukot ammuttiin katuun. Sitten ryhmät saapuivat risteykseen ja joutuivat ristituleen. Tähän eneminen sitten pysähtyi ja somalien tulitus kaatio kaksi jenkkiryhmää yhden turnin aikana, ja kolmannen seuraavalla turnnilla. Operaatio julistettiin hävityksi.

Hehkutuksen tueksi, hieman rintamakuvaa Mogadishun kaduilta.

Ilmakuvaa taistelualueelta ensimmäisestä tehtävästä. 
Vahvasti vartioitu kohderakennus.
Jenkit etenevät suojaten toisiaan.
Overwatch seinän suojassa. 
Somalit etenevät talon suojissa. 
Super-six-four - Tämän pelin taustalla on tositapahtuma, jossa kaksi delta tarkka-ampujaa Shugardt ja Gordon uhrasivat henkensä suojatessaan pudonneen helikopterin lentäjää (Durant) raivoisalta somalijoukolta. Tämä tapahtuma on tuttu myös elokuvasta Black hawk down. Kaksi Deltaa aloitti lähestymisensä kohti pudonnutta Blackhawk kopteria, ja eteneminen meni aluksi hyvin. D-poikien tuli oli uskomattoman tappavaa ja tarkkaa. Homma rokkasi hyvin neljännelle turnille, jolloin koko homma romahti, ja jälleen syntyi sellainen Kalashnikovien ristituli, josta edes Delta ei selviä.

We have Super-Six-Four down, We have Blackhawk down!
Somalit etenevät kohti pudonnutta kopteria.
Shugart ja Gordon etenevät kohti Durantin olinpaikkaa. 
Paljon asemiehiä, aivan liian paljon.
Kaikesta huolimatta, Durant jäi vangiksi.
Molemmat pelit olivat erittäin vaikeita jenkeille. Ensimmäisessä lyhyt aika suorittaa tehtävä asettaa taktisen haasteen, ja toisessa somalien ylivoima vaatii tarkkaa pelaamista. Tässä Force on Force on mainio peli, samaa skenua voi pelata uudelleen ja tutkiskella erilaisia taktiikoita.

Peliä on ansiokkaasti referoinut myös FHO blogissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti