torstai 19. huhtikuuta 2012

Kelttien kova kohtalo - Pax Romana

Palasin menneisyyteen, eli kuuden vuoden tauon jälkeen pelasin Warhammer Ancient Battles peliä kerhokolleegan Jaakon kanssa. Pelin koko idea oli ulkoiluttaa työn alla olevaa kelttiarmeijaa, ja samalla ottaa tuntumaa tulossa olevaan kerhon WAB turneeseen.

Taistelussa kohtasivat toisensa historialliset viholliset Rooma ja kelttiheimot. Armeijat olivat reilun tuhannen pisteen napakoita pikkujoukkoja, ja pelasimme vain yksikertaisen joukot riviin ja päälle -tyylisen pelin.

Roomalaiset ryhmittivät jalkaväkensä keskelle pöytää pariin pieneen, mutta tehokkaaseen kohorttiin. Vasemmalle sivustalle kukkulan tuntumaan asettui jousimiesten ryhmä ja ratsuväki samalle sivustalle. Keltit puolestaan keskittivät jalkaväkensä vahvasti keskelle ja jousimiehet oikean sivustan metsään, jonka läheisyyteen sijoittui myös pieni ylimysratsuväen joukko kenraalin kanssa.

Linjat aloittivat lähestymisen ja varomattomat keltit päästivät Roomalaiset rynnäköimään monta kertaa ensi, ja huonostihan siinä kävi. Jalkaväen yksiköt iskivät yhteen kolmasti, ja Rooma vei näistä kaksi, juosten yli niin fanaatikot kuin tavalliset heimosoturitkin. Tosin, hieman tasapainona, Rooma menetti myös yhden kohortin sotilaita kelttikenraalin johtamassa rynnäkössä.

Seuraavassa kuvaa taistelusta.

Rooma marssii sotaan!
Legioonan linja pilumit valmiina.
Kelttien linja odottaa.
Lähtöasetelma, kelttejä on paljon enemmän!
Kelttiylimykset taistelukentän sivustalla.
Kohortit marssivat kohti vihollista.
Fanaatikot kerrävät raivoa
Rooman apujoukkojen jouset sivustan kukkulalla.
Linjat lähenevät.
Ensimmäien kohtaaminen, fanaatikot ottavat vastaan legioonan rynnäkön.
Kuvan kenturio voitti kolme haasteottelua taistelussa, sankariainesta! 
Kelttien rynnäkkö, jota rooman joukot eivät kestäneet. Ylimykset iskivät kylkeen, lopputulos - kuolleita roomalaisia. 
Viimeisiä taisteluita, ylimykset yrittävät lyödä roomalaiset jouset, mutta turhaan, linja pitää.
Viimeisen jalkaväkitaistelun karu lopputulos, keltit kumossa.

Taistelu päättyi kokolailla totaaliseen kelttien tappioon, mutta peli oli hyvä! Oli hauska pelata historiallisilla figuilla ja panna kaksi oikeasti historiallista vihollista vastakkain. Kun vielä pöydällä vastassa oli Jaakon erinomaisesti maalaamat Roomalaiset, niin hyvä fiilispeli oli taattu!

Hyvä setti, lisää tätä.

Maalaan muuten lisää barbaareja... Rooma vapise!

3 kommenttia:

  1. Näyttävää touhua tämäkin =)

    VastaaPoista
  2. Erikokoisista beisseistä ei ilmeisesti tullut harmaita hiuksia?

    T. Marko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tullut, paitsi itselle, kun yritin survoa noita liikuttelualustalle :-) mutta noin peliteknisesti ei tullu, ei niissä niin paljon eroa ollut.

      Poista