sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Black Powder - Taistelu kukkulasta

Black Powder jatkui ja tällä kertaa fifujen skaala kasvoi hieman edellisestä, ja pelissä olivat 20-28mm napoleonic miniatyyrit. Pelin idea oli aika lailla suoraan oikean Barrosan taistelun taktinen asetelma, jossa Ranska ja Englanti taistelivat tietä hallitsevan kukkulan hallinnasta. Aivan oikeaan joukko-osastomäärään ei päästy, mutta kohtuullisen lähelle kuitenkin, joten peli rullasi ihan mukavasti.

Pelin alkutilanteessa Enlantilaiset sijoittuivat pataljoonittain porrastettuun linjastoon metsän ja kirkon väliselle avoimelle alueelle. Ranska puolestaan aloitti vasemmalta kukkulan sivulta, joten ihan perinteinen naamakkain delpyment ei ollut nyt kyseessä, mikä teki pelin alkuasetelman ihan mielenkiintoiseksi.

Brittien linjaa ennen taistelua.
Brittien vasen sivusta tukeutuu metsän reunaan.
Brittiarmeija kirkon katolta nähtynä.
Ranskan hyökkäyskolonnat etenevät.
Ranska vei pelin aloituksen ja tästä syystä pääsi heti ensimmäisellä vuorollaan hyökkäämään englantilaislinjan vasempaan laitaan. Osin siitä syytä, että Englanti oli työntänyt pari kevyttä pataljoonansa rohkeasti eteen. Ranskan ensimmäinen hyökkäys oli musertava, kaksi pataljoonaa iski brittien jalkaväkeen ja kaksi Britti-pataljoonaa murtui hyökkäyksessä, ja tilanne näytti kovin huolestuttavalta Brittikomentajien silmissä. Musertavasta alusta huolimatta Brittien linja piti ja hetken tilanne pysähtyi staattiseksi ammunnaksi, jossa ranskalaisten vahvuus heikkeni. Aikansa paukuteltuaan englantilaiset pääsivät vastahyökkäykseen, jossa Ylämaalainen Cameron Highlanders pataljoona hyökkäsi Imperial Guard grenadereihin ja lopulta mursi Ranskan ylpeyden. Englantilaiset saivat linjan pidettyä vaivoin, ja rintamatilanne tasoittui.

Old Guard iskee Brittien kevyeen jalkaväkeen.
Joka murtuu ja avaa ranskalaisille mahdollisuuden jatkuu puskua eteenpäin...
Brittien kenraalit alkavat olla huolissaan.
Cameronin Highlanderit tekevät vastaiskun, joka sulkee tien ranskalaisten läpimurrolta.
Kukkulan taa sijoittunut ranskalainen prikaati aloitti etenemisen kukkulalle ja sen yli, ja asettui lopulta massiviseen ampumalinjaan kukkulan rinteille.

Tämän jälkeen Ranskalainen prikaati hyökkäsi Brittien oikeaan laitaan, ja jälleen kaksi pataljoonaa iski yhteen englantilaiseen kevyeeseen pataljoonaan, mutta ihmeen kaupalla brittien kevyt jalkaväki oli maineensa veroinen ja piti linjansa. Tämä pysäytti ranskalaiset jälleen, ja avasi tilaisuuden Brittien juuri taisteluun liittyneelle husaariprikaatilla iskeä ranskalaisetn sivustaan, kun he olivat taistelussa brittien kevyen jalkaväen kanssa. Kings German Legionin husaarit karauttivat läpi puolikkaan taiselukentän ja iskivät pahaa-aavistamattomien ranskalaisten sivustaan, ja vyöryttivät molemmat Ranskan hyökkäyskolonnat. Tämän jälkeen Husaarit saivat ranskalaisten rakuunoiden vastaiskun, mutta tämä tilanne jäi ratkeamattomaksi, ja molemmat ratsuväkiyksiköt vetäytyivät organisoitumaan uudelleen.

Keskikentälle sijoittunut ranskalainen jakaväkilinja joutui Brittien jalkaväen ja tykistön tuleen, joka vähitellen kulutti ranskalaiset joukot, jotka lopulta tappioita saatuaan murtuivat yksi toisensa jälkeen.

Ranskan jalkaväki linjassa keskustassa.
Ranskan yritys Brittien oikella sivustalla, sekin pysähtyi...
Ja tuhoutui Husaarien uljaaseen rynnäkköön.
Husaarien viimeinen sotatoimi, ennen kuin se joutui poistumaan rikkiammuttuna, mutta sitä ennen se oli tuhonnat kaksi ranskalaista jalkaväkipataljoonaa ja melkein kokonaisen tykistöprikaatin.
Tässä vaiheessa taistelun (pelin) viidennellä tai kuudennella kierroksella, Ranskan armeija oli murtunut, ja Englantulaisten armeija oli niin ikään käytönnössä murtunut, ja sen kyky ottaa kukkula oli käytännössä mennyt. Kukkulalle jäi ranskalainen tykistopatteri ja kukkulan taa taistelun kuluttama rakuunarykmentti ja Brittien puolelle vain tykistöprikaati, joten molemmat armeijat olivat käytännössä hajalla. Puolueeton tuomari ratkaisi taistelun ratkaisemattomaksi, vaikka molempien puolien kenraalit julistivatkin itsensä taktisilla syillä voittajiksi.

Taistelu oli vauhdikas, koska joukot pääsivät kontaktiin ehti taistelun alussa, ja tilanne vaihteli mukavasti puolelta toiselle, mikä teki koko ottelusta mielenkiintoisen.

Pelinjohtajan pöydällä tärkeitä työvälineitä esillä.
Black Powder on mukava historiallinen säännöstä, jossa yhdistyvät mukavasti hyvä pelattavuus ja riittävä tarkkuus, ilman turhaa monimutkaisuutta.

Perinteinen Blunder -pullo, josta saa ryypyn aina kenraalin totaalisen epäonnistumisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti